Artisteille maksu musiikista

Tanssijat ovat musiikin suurkuluttajia. Käytämme (yleensä) musiikkia kun tanssimme, mutta usein myös muuta tehdessämme fiilistelleessä. Koska olen itsekin muusikko, koen todella tärkeäksi että musiikintekijät saavat siitä riittävän korvauksen.

Omat opetukseni musiikit soitan tietokoneella, koska olisihan se järjetöntä kantaa kaikkia CD-levyjä matkassa kun tämän päivän tekniikka mahdollistaa pitää vaikka koko musiikkikirjastonsa matkassa lähes laitteella kuin laitteella. Maksankin kopiontimaksua noin 20€/kk, jotta saan soitaa musiikkini tietokoneella olevasta tiedostosta, enkä CD-levyltä, joka saa jäädä kotiin laatikoston kätköihin. Lisäksi opetustani ostavat seurat maksavat lisäksi käyttöpaikkamaksuja musiikin esittämisestä heidän tiloissaan.

Usein näissä kaikissa maksuissa ihmetyttää, että lopulta artisteille menee niin mahdottoman pieni osuus maksuista. Muusikot ovat pitkään puhuneet siitä, että esimerkiksi Spotify maksaa todella vähän heille. Nyt Spotifyn nostaessa tämän pitäisi hieman parantua, mutta mahtaakohan korotus siirtyä kuitenkaan täysimääräisenä artisteille maksettavaksi? Ja sama mietityttää muissakin maksuissa.

Miten sitten voime tukea artisteja paremmin? Näin korona aikana emme pääse käymään heidän keikoillaan tansseissa tai muualla, mutta joihinkin live-lähetyksiin on mahdoillista ostaa lippu. Useilla artisteilla/yhtyeillä on myös verkkokauppa, josta voi ostaa niin levyjä kuin muitakin tuotteita, joista toivottavasti jää heille enemmän katetta. Pyritään pitämään artistit leivänsyrjässä tämän koronan yli että meillä olisi jotain mitä odottaa taas kun saamme vapaammin kokoontua ja harrastaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *